Uskon nimiin on aina tehty monelaisia asioita. On ollut uskonsotia. Kirkko on määrännyt maailmankatsomuksen. Kirkko on kerännyt aneita. Kirkko on pelotellut helvetillä. Ja ennen kaikkea se on yhdistänyt kansan.
Kirkon valta on ennen ollut hyvin suuri. Kirkko on ollut tärkeä valtiollinen elin. Nykyisin sen asemasta on vain muisto. Kirkko ja valtionvalta ovat toisistaan täysin eriytyneet. Mutta onko kirkko kuitenkaan heikentynyt?
Ainakin meille evankelis-luterilaisille kirkko on hyvin vapaamuotoinen. Hyvin harva myöntää uskovansa Jumalaan, ja niin kai se onkin. Ihmisistä on tullut yhä epäileväisempi; he ajattelevat omilla aivoillaan. Ei myöskään ole harvinaista, että pappi ei itsekään usko Jumalaan. Mutta kirkko ei minusta välttämättä edes edellytä sitä. Meistä kukaan ei pysty varmaksi sanomaan, kuka tai mikä Jumala on. Se on henkisyyden ja uskon asia. Eikä kenenkään usko tai uskomattomuus ole huonompaa kuin toisen. Ei ole yhtä ainutta oikeaa tai väärää. Raamattu sisältää kuitenkin paljon hyviä oppeja, joita ihmisten oikeasti tulisi yleistää omaan toimintaansa - rakkauden kaksoiskäsky ja kymmenen kultaista sääntöä. Kirkko kuvastaa hyvyyttä ja sen toiminnassa on tärkeää ihmisten auttaminen heidän taustastaan tai vakaamuksestaan riippumatta.
Mutta joissakin tapauksissa usko on menettänyt oikean tarkoituksensa. Näissä tapauksissa yksi on korottanut itsensä pelastajaksi ja hänen seuraajansa ovat hänen lampaitaan. Lahkon jäseniltä odotetaan 100% kuuliaisuutta. Jos jäsen ei myönny lahkon sääntöihin, hänet eristetään siitä ulos. Ja jos hän kuuluu lahkoon, hän ei saa olla yhteyksissä "ulkomaailmaan"; hänet eristetään sisään. Seuranjohtaja voi myös edellyttää jäseniltään erilaista toimintaa, jota he eivät saa kyseenalaistaa. Esimerkiksi laihduttaminen raskausaikana, jolloin äiti painaa synnyttäessään vähemmän kuin ennen raskautta, ei ole millään muotoa järkevää eikä sellaista tulisi hyväksyä. Toisena esimerkkinä voisimme käyttää sitä, että seuran jäsenet tekevät töitä melkein 24/7 uskon nimissä, mutta voitot kerää joku toinen. Ihmisen ei enää sallita ajatella itse.
En tietenkään sano, että näin olisi kaikissa uskonlahkoissa. En ensinnäkään tunne niitä kovin hyvin. Se johtuu kenties siitä, että ihmisille ei kerrota niistä. Ihmiset eristäytyvät. Saadakseen hyväksyntää, ihmiset tulisi saada ymmärtämään. Sellaise asiat, joita ei ymmärrä, pelottavat. Monet olisivat myös kiinnostuneita tietämään näistä erilaisista uskonhaaroista.
Minä itse uskon, että lahkoon kuuluminen ja usko ei ole silloin todellista, jos se edellyttää jotain. Hän, joka rukoilee joka päivä 10 kertaa, ei ole yhtään sen hurkaampi kuin hän, joka käy kerran vuodessa kirkossa. Se, mitä ihminen ajattelee ja itse kokee, tekee ihmisestä uskovaisen. Uskoa tai pelastusta ei voi lunastaa toiminnalla. Se on henkisyyden tila, tietoisuutta omasta itsestä. Todellinen uskovainen toimii uskonsa mukaisesti omasta vapaasta tahdostaan, eikä siinä ole mitään pakkoa. Hän ohjaa itse itseään.
Uskon voimin saadaan paljon aikaan. Niin hyvää kuin pahaakin. Ja tästä pahasta on päästävä eroon. Mitä sinä ajattelet?
(Katso artikkeli: Ankarassa suomalaisessa uskonlahkossa alistetaan naisia ja tehdään rahaa luettu 6.12.2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti