20120505
Surusukka
Musta ja hikinen,
- Nahkuri -
yön menojen summa,
on reikä kannas,
se jalkaa hiertää.
Väärään jalkaan,
mä sinut laitoin,
vaan en lainkaan,
sua kohdellut kaltoin.
Lempeä tuuli,
nyt hajus tunnen,
rohtunut huuli,
on sivumennen.
Vaan valumaan läksit,
et jalassa pysynyt,
tuo sukka niin tumma.
"Minne jäit, surusukkani?"
- Nahkuri -
Voiko olla munaa jos on nainen?
Tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavalla aina syntymästä asti. Esim. poikalapsen syntyessä usein huudahdetaan: Poika tuli! Mikä osoittaa arvostusta ja ihailua. Kun taas tyttövauvan kohdalla todetaan hyväksyvästi: Suloinen tyttö. (Pietilä 2003, 54-56.) Jo syntyessään pojan ajatellaan olevan parempi kuin tyttö. On kunnia asia saada poika, mutta tyttökin kelpaa, jos poikaa ei satu tulemaan. Mutta miksi pojat ovat niin paljon arvostetumpia kuin tytöt?
Näkisin, että tämän taustalla ovat vielä vanhat perinteet siitä, mikä on miehen ja naisen asema ja rooli. Aiemmin naisilla ei ole ollut äänivaltaa ja nainen on nähty kodin hengettärenä, kun taas miehet sen sijaan tekevät talon työt ja tuovat leivän pöytään. Mies on ollut tilan jatkaja ja perinnönsaaja. Mies on myös taannut suvun jatkumisen. Miehisyys itsessään on jotain ylvästä ja arvostettavaa kun taas naisellisuus on heikkoutta ja typeryyttä.
Jo varhaisessa vaiheessa miehet oppivat pitämään naisia ja naisiin liittyviä asioita halveksittavina, naurettavina, hävettävinä ja etenkin akkamaisina. Naiselliset asiat ovat epämiehekkäitä. Miehekkään synonyymina pidetään ei-naisellista. Miesten ajattelukin on hyvin itse tietoista: Mies on aina mies. Kun taas naiset ajattelevat itsestään: Nainen on vain nainen. Naisille myös opetetaan jo varhaisessa vaiheessa, että miehet, miesten työt, tavat ja arvot ovat tärkeämpiä kuin he itse tai naiselliset asiat ja tavat elää. Karuin esimerkki onkin, että naiset oppivat jopa huorittelemaan itseään. (Pietilä 2003, 56.)
Koska miehisyyttä määritellään usein vastakohtana naisellisuudelle, muodustuu miehille alentava käsitys naisista. Kun mies korostaa omaa sukupuoli-identiteettiään, joutuu hän samalla halveksimaan naisellisia piirteitä ja pitää niitä naurettavina. Koska miehet kokevat naiselliset piirteet niin häpeällisinä, pyrkivät he myös tukahduttamaan ne kaikin mahdollisin keinoin ja siten myös kaventavat omaa persoonallisuuttaan ollakseen maskuliinisia. Miehisyydessä pahin loukkaus nähdäänkin olevan homo tai likkamainen. (Pietilä 2003, 57.)
Miesten ego on rakentunut kaikkeen maskuuliinisuuteen ja äijämäisyyteen. Äijjämäisiä toimintamalleja tarjotaan jatkuvasti myös mediasta. Joillekin maskuliinisuus on niin tärkeä asia, että miehet voivat jopa tarkoituksen mukaisesti vältellä kaikkea, mitä liittyy naisellisuuteen. Myös omaa toimintaa, jopa sovinistista käytöstä, voidaan selittää sillä, että olen mies. Mutta se ei kuitenkaan ole mikään selitys vaan pikemminkin vastuun pakoilua. Se, että on mies tai miehinen, ei ole selitys millekään epäkunnoittavalle teolle toisia kohtaan.
Naiset sen sijaan eivät ole kasvaneet siihen, että he uskaltaisivat uskoa ja luottaa itseensä ja että he näkisivät oman itsensä, naiseuden yhtä arvostettuna ja tärkeänä kuin mieheyden. Mutta toisaalta, ovatko nämä ominaisuudet, jotka liitetään miehisyyteen ja naisellisuuteen, todella seurauksia siitä, että on mies tai nainen? Vai voisiko kenties olla, että nainen voisi olla miehekäs samalla kun on nainen, tai että mies voisi olla naisellinen olemalla silti mies?
Käsitys miehen ja naisen rooleista ovat hyvin perinteisiä. Vaikka elämme jo tasa-arvon aikaa, niin siltikään emme ole vielä päässeet eroon näistä jaottelevista naisen ja miehen rooleista sekä asemasta. Jokaisella pojalla ja tytöllä on oikeus valita, ottavatko he vastaan heille tarjottuja rooleja. (Pietilä 2003, 54-55.) Jokaisen meistä tulisi voida kasvaa ilman ulkoisia paineita ja odotuksia ja valita itselleen sopivia malleja ja vaihtoehtoja.
Tasa-arvo voidaan nähdä tajuna omasta arvostaan ihmisenä ja persoonallisuutena niiden lahjojen ja edellytysten pohjalta, jotka on synnyinlahjana saanut. Tällöin ei esim. naisen tarvitse tukahduttaa itsessään maskuliinisia piirteitä, vaan hän voi kehittää niitä oman persoonallisuutensa tasapainoisen kehityksen puitteissa. (Pietilä 2003, 58.) Tällöin nainen voi kehittä itsessään sekä feminiinisiä että maskuliinisia piirteitä sen mukaan, mitkä hän kokee itselleen luonteviksi. Eikä miestenkään tarvitse pakoilla ja hävetä omia naisellisia piirteitään. Miehen akkamaisuus ei ole silloin heikkous, vaan pikemminkin rohkeutta olla oma itsensä ilman, että sitä pyrkii tukahduttamaan tai poistamaan omasta itsestään.
Kuitenkin jokaisessa ihmisessä on maskuuliininen ja feminiininen puoli. Niiden osuus ihmisissä vain jakautuu ja ilmenee eri tavalla. Voi olla, että joskus naisella on enemmän munaa kuin miehellä. Eikä se ole mikään ongelma, jos siitä ei tehdä ongelmaa. Voihan jostain miehestä löytyä oikea kodin hengetär.
Lähde:
Näkisin, että tämän taustalla ovat vielä vanhat perinteet siitä, mikä on miehen ja naisen asema ja rooli. Aiemmin naisilla ei ole ollut äänivaltaa ja nainen on nähty kodin hengettärenä, kun taas miehet sen sijaan tekevät talon työt ja tuovat leivän pöytään. Mies on ollut tilan jatkaja ja perinnönsaaja. Mies on myös taannut suvun jatkumisen. Miehisyys itsessään on jotain ylvästä ja arvostettavaa kun taas naisellisuus on heikkoutta ja typeryyttä.
Jo varhaisessa vaiheessa miehet oppivat pitämään naisia ja naisiin liittyviä asioita halveksittavina, naurettavina, hävettävinä ja etenkin akkamaisina. Naiselliset asiat ovat epämiehekkäitä. Miehekkään synonyymina pidetään ei-naisellista. Miesten ajattelukin on hyvin itse tietoista: Mies on aina mies. Kun taas naiset ajattelevat itsestään: Nainen on vain nainen. Naisille myös opetetaan jo varhaisessa vaiheessa, että miehet, miesten työt, tavat ja arvot ovat tärkeämpiä kuin he itse tai naiselliset asiat ja tavat elää. Karuin esimerkki onkin, että naiset oppivat jopa huorittelemaan itseään. (Pietilä 2003, 56.)
Koska miehisyyttä määritellään usein vastakohtana naisellisuudelle, muodustuu miehille alentava käsitys naisista. Kun mies korostaa omaa sukupuoli-identiteettiään, joutuu hän samalla halveksimaan naisellisia piirteitä ja pitää niitä naurettavina. Koska miehet kokevat naiselliset piirteet niin häpeällisinä, pyrkivät he myös tukahduttamaan ne kaikin mahdollisin keinoin ja siten myös kaventavat omaa persoonallisuuttaan ollakseen maskuliinisia. Miehisyydessä pahin loukkaus nähdäänkin olevan homo tai likkamainen. (Pietilä 2003, 57.)
Miesten ego on rakentunut kaikkeen maskuuliinisuuteen ja äijämäisyyteen. Äijjämäisiä toimintamalleja tarjotaan jatkuvasti myös mediasta. Joillekin maskuliinisuus on niin tärkeä asia, että miehet voivat jopa tarkoituksen mukaisesti vältellä kaikkea, mitä liittyy naisellisuuteen. Myös omaa toimintaa, jopa sovinistista käytöstä, voidaan selittää sillä, että olen mies. Mutta se ei kuitenkaan ole mikään selitys vaan pikemminkin vastuun pakoilua. Se, että on mies tai miehinen, ei ole selitys millekään epäkunnoittavalle teolle toisia kohtaan.
Naiset sen sijaan eivät ole kasvaneet siihen, että he uskaltaisivat uskoa ja luottaa itseensä ja että he näkisivät oman itsensä, naiseuden yhtä arvostettuna ja tärkeänä kuin mieheyden. Mutta toisaalta, ovatko nämä ominaisuudet, jotka liitetään miehisyyteen ja naisellisuuteen, todella seurauksia siitä, että on mies tai nainen? Vai voisiko kenties olla, että nainen voisi olla miehekäs samalla kun on nainen, tai että mies voisi olla naisellinen olemalla silti mies?
Käsitys miehen ja naisen rooleista ovat hyvin perinteisiä. Vaikka elämme jo tasa-arvon aikaa, niin siltikään emme ole vielä päässeet eroon näistä jaottelevista naisen ja miehen rooleista sekä asemasta. Jokaisella pojalla ja tytöllä on oikeus valita, ottavatko he vastaan heille tarjottuja rooleja. (Pietilä 2003, 54-55.) Jokaisen meistä tulisi voida kasvaa ilman ulkoisia paineita ja odotuksia ja valita itselleen sopivia malleja ja vaihtoehtoja.
Tasa-arvo voidaan nähdä tajuna omasta arvostaan ihmisenä ja persoonallisuutena niiden lahjojen ja edellytysten pohjalta, jotka on synnyinlahjana saanut. Tällöin ei esim. naisen tarvitse tukahduttaa itsessään maskuliinisia piirteitä, vaan hän voi kehittää niitä oman persoonallisuutensa tasapainoisen kehityksen puitteissa. (Pietilä 2003, 58.) Tällöin nainen voi kehittä itsessään sekä feminiinisiä että maskuliinisia piirteitä sen mukaan, mitkä hän kokee itselleen luonteviksi. Eikä miestenkään tarvitse pakoilla ja hävetä omia naisellisia piirteitään. Miehen akkamaisuus ei ole silloin heikkous, vaan pikemminkin rohkeutta olla oma itsensä ilman, että sitä pyrkii tukahduttamaan tai poistamaan omasta itsestään.
Kuitenkin jokaisessa ihmisessä on maskuuliininen ja feminiininen puoli. Niiden osuus ihmisissä vain jakautuu ja ilmenee eri tavalla. Voi olla, että joskus naisella on enemmän munaa kuin miehellä. Eikä se ole mikään ongelma, jos siitä ei tehdä ongelmaa. Voihan jostain miehestä löytyä oikea kodin hengetär.
Lähde:
Pietilä, H. 2003. Mikä meitä yhdistää: Ihmisyys ja
perusarvot. Juva: PS-kustannus
20120504
Paskan puhuminen
Paskan puhumisella voidaan tarkoittaa paskan jauhamista, jolloin yleensä puhutaan asioista ja kehitellään niistä mitä erikoisempia ideoita ja ajatuksia. Tällöin käsittellyn alla ei ole mitään merkittävän tärkeää eikä keskustelu sinällään johda mihinkään kehittävään tai anna uutta tietoa aiheesta. Tätä voisi kuvailla myös lämpimikseen puhumisena.
Paskan puhuminen voi myös tarkoittaa paskan puhumista toisista ihmisistä. Tällöin paskan puhuminen on puhumista toisista ihmisistä negatiiviseen sävyyn jollekin toiselle, kun tämä keskustelun aiheena oleva ihminen ei ole paikalla. Paskan puhuminen on eräällä tapaa juoruamista ja toisen ihmisen mustamaalaamista. Tässä yhtyedessä paskan puhuminen on nimeltään myös pahan puhuminen.
Haluankin nyt tarkentua tähän osioon, jossa paskan puhumisella tarkoitetaan pahan puhumisena toisesta ihmisestä. Raja siinä, mikä on paskan puhumista, ei välttämättä ole täysin selkeä. Avaankin tätä käsitettä seuraavaksi.
Paskan puhumista ei ole se, jos joku ihminen ilmaisee oman mielipiteensä tai henkilökohtaisen kokemuksensa jostakin ihmisestä. Tällöin, jos joku kokee toisen ihmisen epämiellyttäväksi tai ei pidä siitä, miten tämä ihminen toimii ja tuo nämä ajatuksensa julki, ei ole paskan puhumista. Näen tämän pikemminkin oman mielipiteen ja kokemuksen julki tuomisena, joka kuuluu sanan- ja mielipiteenvapauteen. Ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä ja ihmiset kokevat toiset ihmiset subjektiivisesti ja oman kokemusmaailmansa mukaan.
Sen sijaan, jos toisesta ihmisestä puhutaan siihen tyyliin, että hänestä levitetään negatiivista "tietoa", on se kyseisen henkilön mustamaalaamista ja siten paskan puhumista. Jos toisesta ihmisestä levitetään totuutena jotain tietoa, joka on kuitenkin taas jonkun toisen ihmisen subjektiivinen käsitys tästä, on paskan puhumista. Toisaalta, jos asia kuitenkin olisi täysin totta ja todistettu, ei se silloin enää välttämättä ole paskan puhumista. Koenkin, että paskan puhumiseen kuuluu olennaisena tekijänä tämä toisen ihmisen mustamaalaaminen ja tämän maineen pilaaminen tai sen värittäminen kielteiseen sävyyn.
Toisista paskan puhumiseen voi liittyä myös tämän paskan puhujan oman maineen ja egon kohoaminen. Kun henkilö puhuu toisesta pahaa ja tekee tästä huonon ihmisen, nostaa hän siten omaa asemaansa ja tuo esille omaa paremmuuttaan. "Kun tuo toinen on tuollainen, minä sen sijaan en." Toimintana tämä on hyvin itsekeskeistä, ilkeää ja jopa narsistista.
Usein paskan puhumiseen johdattelee kateus toista ihmistä kohtaan. Kun ihminen ei kestä, että joku toinen ihminen on parempi jossain, päättää hän ruveta paskan puhujaksi ja levittää tästä henkilöstä negatiivista kuvaa muille. Paskan puhuminen on ennen kaikkea lapsellista. Tällaisen yksilön henkinen kehitys ja moraali ovat heikkoja eikä hänellä itsellään luultavasti ole kovinkaan hyvää itsetuntoa.
Yksilö, jolla on hyvä itsetunto sekä kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan, ei koe itsellään olevan syytä paskan puhumiseen. Hänellä ei ole tarvetta vertailla itseään muihin eikä hänen itsetuntonsa ja kokemus omasta itsestään ole riippuvainen muista ihmisistä. Tällainen yksilö ei kerjää hyväksyntää muilta ihmisiltä. Hän itse tietää, mitä hän on.
Paskan puhujilla sen sijaan on vielä paljon opittavaa ja kehittymisen varaa, jos he vain itse sen näkisivät.
Paskan puhuminen voi myös tarkoittaa paskan puhumista toisista ihmisistä. Tällöin paskan puhuminen on puhumista toisista ihmisistä negatiiviseen sävyyn jollekin toiselle, kun tämä keskustelun aiheena oleva ihminen ei ole paikalla. Paskan puhuminen on eräällä tapaa juoruamista ja toisen ihmisen mustamaalaamista. Tässä yhtyedessä paskan puhuminen on nimeltään myös pahan puhuminen.
Haluankin nyt tarkentua tähän osioon, jossa paskan puhumisella tarkoitetaan pahan puhumisena toisesta ihmisestä. Raja siinä, mikä on paskan puhumista, ei välttämättä ole täysin selkeä. Avaankin tätä käsitettä seuraavaksi.
Paskan puhumista ei ole se, jos joku ihminen ilmaisee oman mielipiteensä tai henkilökohtaisen kokemuksensa jostakin ihmisestä. Tällöin, jos joku kokee toisen ihmisen epämiellyttäväksi tai ei pidä siitä, miten tämä ihminen toimii ja tuo nämä ajatuksensa julki, ei ole paskan puhumista. Näen tämän pikemminkin oman mielipiteen ja kokemuksen julki tuomisena, joka kuuluu sanan- ja mielipiteenvapauteen. Ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä ja ihmiset kokevat toiset ihmiset subjektiivisesti ja oman kokemusmaailmansa mukaan.
Sen sijaan, jos toisesta ihmisestä puhutaan siihen tyyliin, että hänestä levitetään negatiivista "tietoa", on se kyseisen henkilön mustamaalaamista ja siten paskan puhumista. Jos toisesta ihmisestä levitetään totuutena jotain tietoa, joka on kuitenkin taas jonkun toisen ihmisen subjektiivinen käsitys tästä, on paskan puhumista. Toisaalta, jos asia kuitenkin olisi täysin totta ja todistettu, ei se silloin enää välttämättä ole paskan puhumista. Koenkin, että paskan puhumiseen kuuluu olennaisena tekijänä tämä toisen ihmisen mustamaalaaminen ja tämän maineen pilaaminen tai sen värittäminen kielteiseen sävyyn.
Toisista paskan puhumiseen voi liittyä myös tämän paskan puhujan oman maineen ja egon kohoaminen. Kun henkilö puhuu toisesta pahaa ja tekee tästä huonon ihmisen, nostaa hän siten omaa asemaansa ja tuo esille omaa paremmuuttaan. "Kun tuo toinen on tuollainen, minä sen sijaan en." Toimintana tämä on hyvin itsekeskeistä, ilkeää ja jopa narsistista.
Usein paskan puhumiseen johdattelee kateus toista ihmistä kohtaan. Kun ihminen ei kestä, että joku toinen ihminen on parempi jossain, päättää hän ruveta paskan puhujaksi ja levittää tästä henkilöstä negatiivista kuvaa muille. Paskan puhuminen on ennen kaikkea lapsellista. Tällaisen yksilön henkinen kehitys ja moraali ovat heikkoja eikä hänellä itsellään luultavasti ole kovinkaan hyvää itsetuntoa.
Yksilö, jolla on hyvä itsetunto sekä kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan, ei koe itsellään olevan syytä paskan puhumiseen. Hänellä ei ole tarvetta vertailla itseään muihin eikä hänen itsetuntonsa ja kokemus omasta itsestään ole riippuvainen muista ihmisistä. Tällainen yksilö ei kerjää hyväksyntää muilta ihmisiltä. Hän itse tietää, mitä hän on.
Paskan puhujilla sen sijaan on vielä paljon opittavaa ja kehittymisen varaa, jos he vain itse sen näkisivät.
Tilaa:
Kommentit (Atom)