Mieleeni tulee vanhoja muistoja elämäni eri vaiheilta. On muistoja, joita ei erityisesti haluaisi muistaa. Jostain syystä ne vain tulevat mieleen. Onko tällä joku tarkoitus? Tulisiko minun pohtia niitä ja muistella tietoisesti? Se tuntuu oudolta, sillä aiemmin ei mieleeni ole tällaisia muistoja tullut. Ne muistot ovat myös hyvin selkeitä. Niistä muistaa yksityiskohtia, tunnetiloja.
Mieleen tulee myös joitakin hyviä muistoja. Muistoja siitä, millainen olen joskus ollut. Pitäisikö minun verrata itseäni nyt siihen, millainen olin ennen? Mitä se antaa minulle? En tiedä. Ihmisen mieli on erikoinen.
Muistoja jokatapauksessa tulee. Ja kun ne mieleen tulevat, synnyttävät ne ajatuksia. Ehkä muistoni opettavat minulle jotain. Nyt kun aikaa itse tapahtumasta on jo kulunut. Muistot ovat aina osa ihmistä. Niitä ei voi paeta. Niiden kanssa on elettävä. Ja tätä ajatellen, niitä ei tulisi kokea mörköinä, vaan materiaalina, jonka voi käyttää itsekehitykseen. Koko elämä on kehittymistä. Se, millaiseksi haluaa kehittyä, on kiinni itsestä. Me voimme valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti