On kuin raskas taakka olisi laskettu päälleni.
Se painaa minua.
Päivä päivältä se tuntuu yhä raskaammalta.
Aika valuu käsistäni.
Käsissäni ei ole hallintaa.
Olen täysin tunnoton.
Päivät ajelehtivat.
Tulee yksi, tulee toinen.
Kaikki päivät ovat samanlaisia.
Väsyttää, kehoani väsyttää.
Olen vain pelkkä varjo siitä, mitä olin ennen.
Minä vajoan pimeyteen.
Uskonko minä pelastukseen?
Enkeliin, joka minut tästä pelastaisi?
Ja nostaisi tämän taakan päältäni?
Minä toivon.
Joskus tämä vielä helpottaa.
Tavalla tai toisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti