Aattelepa ite

Mikä opetuksessa on kaiken kaikkiaan tärkeää? Se että opitaan paljon asioita ja menestytään Pisa-kokeissa, vai että kasvatamme tasapainoisia ja hyvin voivia nuoria kohti tulevaisuutta? Monesti opettaja ei halua ottaa vastuuta oppilaiden kasvusta, sillä tuloksia halutaan nähdä numeroissa ja asioiden hallinnassa. Ne ovat myös paljon helpommin mitattavissa kuin kasvu ihmisenä. Mutta mitä hyötyä siitä on pitemmällä tähtäimellä. Ihmiset ovat onnettomia ja voivat huonosti. Tietokaan ei ole pysyvää. Onko olennaista ehtiä kahlaamaan koko oppikirja läpi, jos siitä ei jää oppilaille kuitenkaan mitään mieleen tulevaisuutta varten. Mitä jatkuvalla suorittamisella saadaan aikaan? Eivätkö monet muut arvot olisi paljon tärkeämpiä nykymaailmassa? Opetuksen tulisi olla paljon enemmän kasvamaan saattamista, itsetunnon kehitystä ja kasvun tukea. Opettajan tehtävänä olisi kodin ohella auttaa oppilaita kasvamaan tasapainoisiksi ihmisiksi. Tällöin olisi tärkeää, että koulun ja kodin kasvatustavoitteet kohtaisivat, jotta se olisi myös lapselle selkeää ja tukevaa.

On hyvä, että koulussa opitaan elämässä tarvittavia taitoja ja yleissivistys on hyvä pohja tulevaa varten. Kuitenkin pääpainon tulisi olla ihmisenä kasvamisessa. Oppilaita tulisi kannustaa kehittymään omaksi itseksi yhteisön jäsenenä ja oppia elämässä kestäviä taitoja kuten vuorovaikutustaidot ja jatkuva oppiminen. Opettajalla tulisi olla kyky nähdä oppilaat yksilöinä ja heidän jokaisen omat kehitystarpeet. Opettajan tulee nähdä oppilaat täynnä mahdollisuuksia ja tukea heitä omassa kehityksessään. Ihminen on ominaisarvossaan tärkeä. Olisi tärkeää, että jokainen oppisi kokemaan itsensä tärkeäksi ja arvostamaan sekä omaa että muiden minuutta. Ehkä opettajan hyvänä ohjenuorana olisi se, että opeta oppilaitasi kuin he olisivat omia lapsiasi. Jokainen meistä haluaa omille lapsilleen mahdollisimman hyvää opetusta. Opetuksen tulisi olla mielellään sellaista, joka painottaisi oikeasti tärkeitä taitoja ja arvoja. Näin opetus voisi olla myös lapsille paljon mielekkäämpää.

Halu oppimiseen tulisi lähteä ihmisestä itsestään, jolloin se on oikeasti opettavaista ja palkitsevaa. Toisaalta on hyvä oppia myös tekemään sellaista, josta ei pidä, sillä maailmassa joutuu tekemään sellaistakin väistämättä. On tärkeää oppia ajattelemaan itse, oppia oppimaan ja etsimään tietoa ja etenkin soveltamaan sitä. Asioiden ulkoa oppiminen ja mekaaninen toistaminen ei todellisuudessa kehitä oppilaita eikä semmoisella ole kasvatuksellisesti painoarvoa. Kuitenkin se on yleistä koulumaailmassa. Mitä enemmän ihminen kykenee suorittamaan, sitä arvokkaampi hän on, tilastoissa. Tämä tulisi muuttaa. Haluaisin siis olla erilainen opettaja. Opetuksen on tärkeää olla tavoitteellista ja asioita tulisi pystyä perustelemaan, miksi näin tehdään ja mikä oli tärkeää. Lämmin, vuorovaikutuksellinen ja oppilaat huomioon ottava opetustilanne on oppilaita parhaiten ruokkiva. Myös lasten tietoisuus tavoitteista voi motivoida heitä tekemään ja tavoitteiden yhdessä pohdiskelu voi antaa oppilaille tilaa vaikuttaa heidän omaan toimintaansa. Jos lapsi asettaa itselleen oppimis-/kasvamistavoitteita, pystyy hän ohjaamaan omaa kehitystään hyvällä tavalla. Näin hän oppii kehittämään itse itseään, mikä on yksilölle hyvin tärkeää.

Opettajien työtä pidetään usein kutsumusammattina. Sitä tehdään, koska se koetaan tärkeäksi ja inspiroivaksi. Opettajat kasvattavat tulevaisuuden aikuisia; heillä on tilaisuus vaikuttaa yhteiskuntaan ja muovata tulevaisuuden asenteita. Opettajan työtä pidetään arvokkaana, mutta silti siitä tuntuu paistavan pinnallisuus. Oikeasti tärkeisiin sisältöihin ei jakseta paneutua, vaikka niistä puhutaankin. Mikä siihen johtaa? Eikö ole uskallusta toteuttaa opetusta omalla tavallaan? Eivätkö opettajat jaksa vai eikö heitä kiinnosta? Joskus opettajan työtä rinnastetaan mihin tahansa muuhun työhön ja sitä se voi toisaalta ollakin. Minusta sen tulisi olla jotain enemmän. Opettajan tulisi nähdä itsensä tärkeänä, jolla on tilaa vaikuttaa tulevien sukupolvien hyvinvointiin, menestykseen ja kehitykseen. Opettaja ei yksinkertaisesti voi olla täysin neutraali ja olla antamatta vaikutteita luokan edessä. Vaikka opettajan ei tulisi syöttää mitään valmiita ideologioita lapsiin, hän voi kuitenkin opettaa lapset ajattelemaan itse ja ottamaan vastuuta. 

 

Pedagoginen rakkaus tulisi olla jokaisella opettajalla toiminnan lähtökohta. Monesti soimaillaan, kun yhteiskunta arvostaa pinnallisuutta ja suoriutumista. Kuitenkin ihmisillä itsellään on vapaus ja tilaisuus vaikuttaa niin halutessaan. Kukaan ei vain uskalla toimita toisin kuin muut. Itse ainakin haluan yrittää tehdä maailmasta parempaa vaikka vain omalla pienellä panoksellani joidenkin oppilaiden elämään.  Voi olla, että tulen tekemään heihin lähtemättömän vaikutuksen ja onnistun parantamaan ainakin joidenkin ihmisten kasvua ja elämää. On realistista, että muutoksen tekeminen yksin on lähes mahdotonta, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä kannattaisi tehdä tai yrittää. Suuret muutokset saavat alkunsa pienestä. Minussa itsessäni on ainakin herännyt halu kehittyä ja muuttua. Minä itse koen tarvitsevani vielä paljon kehittymistä ja olen iloinen, että luin Simo Skinnarin kirjan Pedagoginen rakkaus. Se antoi ajattelemista ja laittoi minutkin ajattelemaan. Ihminen pystyy kehittymään, jos hän näkee omassa itsessään heikkouksia joita hän haluaa kehittää. Jokaisella ihmisellä tulisi olla halu pyrkiä omassa ihmisyydessään paremmaksi. Kehittymällä hyveellisemmäksi ihminen voi mahdollistaa onnellisen ja hyvän elämän niin itselleen kuin toisillekin. Jos minäkin kasvan omassa ihmisyydessäni paremmaksi, pystyn olemaan silloin myös omille oppilailleni parempi opettaja.